2007 Uutisotsikot
Vuosi 2007 oli Housetekille vaiheikas. Olemme koonneet uutisotsikot koko vuoden ajalta tähän.
31.12.2007
Kuusitorppa 2:n kylpyhuonesaneeraukset etenevät aikataulussa. Puolet asunnoista valmiina.
22.12.2007
HT:n remonttiosasto ollut vauhdissa loppuvuodesta mm. vesivahinkoasuntojen purku- ja korjaustyömailla.
19.12.2007
Hyvää Joulua kaikille asiakkaillemme, ystäville ja kylän miehille! T. Housetekin väki
12.12.2007
Housetekin laadusta tinkimätön työ sai jälleen tunnustusta, kun Housetek Oy valittiin huoltoyhtiöksi arvokiinteistö Kiinteistö Osakeyhtiö Yrjönkatu 11:een. Talo on valmistunut v. 1899 ja kiinteistö restauroitiin v. 2003. Solmitun sopimuksen myötä aloitimme yhteistyön Isännöitsijäkonttorin Oy ISA:n kanssa.
11.12.2007
Housetek valittiin huoltoyhtiöksi arvokiinteistö As Oy Hietalahdenkatu 4 / Lönnrotinkatu 36 taloyhtiöön. Talo valmistunut v. 1885.
10.12.2007
Housetek voitti tarjouskilpailun Neitsytpolulla sijaitsevan taloyhtiön porraskäytävien maalausurakasta. Urakan on määrä alkaa tammikuussa 2008.
1.12.2007
Taloyhtiöiden joulusiivoukset käyntiin porraskäytävien vahausten ja ikkunanpesujen ym. muodossa.
12.11.2007
Syksy piti Housetekin kiireisenä normaaleiden työvelvotteiden lisäksi monella muullakin eri sektorilla. Hyvin sujuneen vuoden ja kasvunäkymien ansiosta yrityksen kalustoon, markkinointiin ja tulevan vuoden 2008 toimintaan on satsattu vahvasti.
1.11.2007
Talven ensimmäinen lumisadealue kulkee Etelä-Suomen yli viikonloppuna.
31.10.2007
Isännöinti Alfa Oy:n toimitusjohtaja, isännöitsijä JORMA PELLOSNIEMI siirtyi ansaitulle eläkkeelle. KIITOS JORMA yhteistyöstä, Onnittelut!
25.10.2007
Housetek osallistuu 15.-17.11. HAI-koulutusristeilylle.
10.10.2007
Messujen tikkaskabassa Caterpillar-collegen ja Retken tuotteita voittivat Oskari Välimäki, Espoo. Roosa Liukkonen, Hki. Sampo Sainio, Hki. Tapio Hirvonen, Kerava. Kimmo Turkia, Neuvoton. Jarmo Partanen, Savonlinna. Mika Salo, Espoo. Toni Nykänen, Nummela. Jarmo Helander, Hamina. Onnea voittajille! Kiitos kaikille osastollamme vierailleille!
3.-5.10.2007
Kiinteistö 07 - Kiinteistö- ja isännöintialan ammattimessut. HOUSETEK OY:n osasto sijaitsee paikalla 3b48. Tervetuloa osastollemme! Osallistu tikkakisaan ja voita CAT:n ja Retken arvokkaat tuotepaketit. Jokaisen päivän 3 parasta palkitaan! Tarjoilua!
20.9.2007
Housetek sai pihanrakennustiimiinsä kaksi uutta kokenutta ammattikivimiestä. Kykymme palvella asiakkaitamme nopeasti ja laadusta tinkimättä paranee entisestään.
3.9.2007
Pihanrakennuskausi edennyt työntäyteisissä merkeissä. Kausi jatkuu kunnes lumi tulee ja maa jäätyy pysyvästi. Tämän syksyn osalta tilauskalenteri on täynnä. Otamme vastaan kuitenkin kevään 2008 työtilauksia.
1.9.2007
Housetek Oy solmi yhteistyösopimuksen työvaatemerkki Caterpillarin (CAT) kanssa. CAT on mukana mm. Kiinteistö 07 messuilla Housetekin osastolla 3b48.
25.8.2007
Saimme Hgin Kuusisaaresta useamman kylpyhuoneen saneerausurakan. Työt aloitetaan tämän vuoden aikana. Tulevalle talvelle on luvassa myös muita remontointiin liittyviä urakoita.
7.8.2007
Kuvakirjastoon lisätty työkuvia sekä kuvat kiinteistöhuoltajistamme. Tervetuloa tutustumaan väkeemme!
6.8.2007
Seuraavina viikkoina perus kiinteistöhuoltotyön ohessa teemme useisiin taloyhtiöihin porraskäytävien vahauksia.
5.8.2007
Kesän talonmiestuuraukset alkavat olla takana ja talonmiehet palailevat mailta ja meriltä "sorvin ääreen". Tuuraukset sujuivat mukavasti omien kohteidemme ohessa.
1.8.2007
Toimistomme muutti uuteen osoitteeseen. Uusi osoitteemme on Fredrikinkatu 67 E 41 00100 Helsinki.
30.7.2007
Kuusisaaressa alkoi kolmen rivitalon pihanrakennusurakka. Valmistuu syyskuun loppuun mennessä.
29.7.2007
Heinäkuu piti HT:n piharakennusmiehet kiireisinä. Kuukauden aikana valmistui useampia kivipihoja eri puolille pääkaupunkiseutua.
10.7.2007
Housetek ilmoittautui 3.-5.10.2007 Helsingin messukeskuksessa pidettäville kiinteistö- ja isännöintialan ammattimessuille.
8.7.2007
Uusi päivitys verkkosivuillamme! Kuvagalleria avoinna.
6.-7.6.2007
Rekrytoimme yritykseemme puolenkymmentä uutta keikkatyömiestä.
5.6.2007
Housetek allekirjoitti huoltosopimuksen As Oy Kivikon (Fredrikinkatu 67) kanssa ja kyseiseen kiinteistöön tulee myös HT:n toimisto.
4.6.2007
Kuusisaaressa As Oy Kuusisaaren Satotaloissa alkoi laaja pihatyömaaurakan suunnitteluvaihe. Varsinaiset työt alkavat lähiviikkoina.
16.5.2007
Neitsytpolku 6:ssa alkaa olla reilun kuukauden uurastus takana ja paikat on saatu lähemmäksi sitä tasoa kuin kyseisen arvokiinteistön arvolle sopii. Asukkaiden positiivinen palaute on ollut palkitsevaa. Kiitos siitä!
5.5.2007
Bulevardi 15 pihaurakka valmistui. HT:n kovakuntoiset pojat pisti lapiot heilumaan ja kymmenen kuutioita maata siirtyi suht vaivattomasti pois ja takaisin! Kuvia tulee olemaan galleriassa.
1.5.2007
Housetek aloittaa uutena huoltoyhtiönä As Oy Uudenmaankatu 36:ssa. Onnittelut eläkkeelle jäävälle talonmies Hofsbackalle!
27.3.2007
Housetek perustaa viranomaisista koostuvan keikkamiesryhmän, joka tekee keikkaluonteisia töitä lyhyellä varoitusajalla.
26.3.2007
Otamme kuun vaihteessa Neitsytpolku 6:ssa vastuullemme kiinteistön täyshuollon. Ensimmäisenä toimena Housetek laittaa paikat kuntoon niin talossa kuin puutarhassakin.
25.3.2007
Piharakennuskausi käynnistyy normaalia aikaisemmin kevään ollessa muutaman viikon normaalia edellä.
23.3.2007
Housetekiin rekrytoitiin erikoisosaajia eri palvelualoillemme. Näin pystymme tarjoamaan entistä laadukkaampia palveluja asiakkaillemme joka sektorilla.
15.3.2007
Helmi-maaliskuu pitänyt Housetekin kiinteistöhuoltajat kiireisenä, kun omien huolto- ja siivouskohteiden lisäksi Housetek on perinteisesti tuurannut talvi- ja kevätlomiaan viettäviä talonmiehiä eri puolilla Helsinkiä.
5.-12.3.2007
Housetek suoritti Punavuoressa arvokiinteistö As Oy Telakassa putki- ja ullakkoremontin jälkeisen remonttisiivous- ja vahausurakan.
1.3.2007
Housetek sopi yhteistyöstä Kiinteistöhuoltotukku Malkit Oy:n kanssa.
20.2.2007
Sopimus yhteistyöstä Ramirent Finland Oy:n kanssa.
14.2.2007
Lisätty: Tutustu korkeanpaikan työskentelyn videoihin klikkaamalla tästä!
13.2.2007
Housetek.fi sivusto avautunut!
22.1.2007
Uusi vuosi käynnistyi Housetekissä mukavasti. Housetek Oy solmi 18.1. huoltosopimuksen As Oy Neitsytpolku 6:n kanssa. Myös muihin Housetekin antamiin tarjouksiin odotetaan vastausta lähiaikoina
