Lumipyry rantautuu Helsinkiin
Matalapaine tuo lumipyryä sunnuntaiksi
Ilmatieteen laitoksen perjantaisen ennusteen mukaan kaakosta työntyy
lumisadealue sunnuntaiaamun ja aamupäivän aikana maan itäosaan. Sateet
leviävät sunnuntaipäivän ja maanantain vastaisen yön aikana myös maan
länsi- ja pohjoisosiin. Lunta pyryttää voimakkaan puuskaisen tuulen
kera, joten lumi kinostuu.
Lumipyry saa kelin muuttumaan erittäin huonoksi. Viikonloppuna on syytä
seurata Ilmatieteen laitoksen varoituksia.
Maan itäosassa lunta kertyy sunnuntaiaamun ja maanantaiaamun välillä
paikoin 15-20 senttiä. Maan länsiosassa ja Oulun läänissä lumisade
alkanee sunnuntaina päivällä, ja lunta ehtii maanantaiaamuun mennessä
tulla 5-10 cm, etenkin Oulun läänissä paikoin enemmänkin. Lappiin
lumisateet leviävät sunnuntai-iltana.
Lämpötila pysyy pakkasen puolella, tosin sunnuntai-iltana voi
Kaakkois-Suomessa lämpötila kohota nollan tienoille.
Tuuli on puuskaista ja puuskat voivat ovat sunnuntai-iltapäivänä ja
-iltana monin paikoin 15-20 m/s, jolloin paikallisia tuulituhoja voi
esiintyä. Maanantaiyöksi tuulet heikkenevät maan etelä- ja keskiosassa.
Maan pohjoisosassa tuulet ovat voimakkaimmillaan sunnuntai-illasta
alkaen.
Lue lisää
Voimassa olevat varoitukset
(http://www.ilmatieteenlaitos.fi/saa/varoituk.html)
Tiesää ja keli
(http://alk.tiehallinto.fi/alk/frames/liikennesaa-frame-new.html)
Tiehallinnon verkkopalvelussa
Lisätietoja
Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk numerossa 0600 1 0600
(3,95 e/min + pvm)
