Rakennusvirasto varoittaa liukkaudesta tekstiviesteillä tulevana talvena

Helsingin rakennusvirasto varoittaa tulevana talvena kaupunkilaisia liukkaista jalankulkukeleistä tekstiviesteillä. Uutta palvelua kokeillaan Lauttasaaressa ja Etu-Töölössä.
Kun Lauttasaaren tai Etu-Töölön talvihoidon päivystäjä havaitsee jalkakäytävien muuttuneen vaarallisen liukkaiksi, hän lähettää varoituksen tekstiviestillä, joka välittyy kaikille varoituspalveluun liittyneille kaupunkilaisille. Palvelu on maksuton.

– Useimmat liukastumiset tapahtuvat silloin, kun keli on muuttunut nopeasti. Varoituspalvelun ansiosta yöllä syntynyt liukkaus ei pääse yllättämään, kun tekstiviesti varoittaa liukkaasta kelistä jo ennen uloslähtöä. Tosin liukkaus on usein hyvin paikallista, joten varovainen on syytä olla, vaikka varoitusta ei olisi tullutkaan, toimistopäällikkö Pekka Isoniemi rakennusvirastosta sanoo.
Jotta varoitukset eivät kokisi inflaatiota, liukkaudesta varoitetaan vain tosi tarpeeseen eli silloin, kun jalkakäytävät ovat muuttuneet selkeästi aiempaa liukkaammiksi.
Kokeilun tavoitteena on vähentää liukastumisia ja niistä yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia. Yksistään Helsingissä tapahtuu vuosittain tuhansia hoitoa vaativia liukastumisonnettomuuksia, joiden yhteiskuntataloudelliset kustannukset nousevat kymmeniin miljooniin euroihin.  
Osallistumisohjeet jaetaan Lauttasaaren ja Etu-Töölön talouksiin.
Jos kokeilu onnistuu, palvelua voidaan tulevina talvina laajentaa kattamaan koko Helsinki. Vastaavaa varoituspalvelua on aiemmin kokeiltu Lahdessa hyvin tuloksin.

Rakennusvirasto lähettää 22.9. alkavalla viikolla Lauttasaaren ja Etu-Töölön talouksille tiedotteen, jossa annetaan ohjeet palveluun liittymisestä. Tiedotejakelu kattaa postinumeroalueet 10, 21 ja 20.
Jalkakäytävien talvihoito on Helsingin kantakaupungissa taloyhtiöiden vastuulla. Kaupunki huolehtii jalkakäytävien hoidosta useimmilla esikaupunkialueilla sekä Etu-Töölössä. Kaupungin hoitamilla alueilla tavoitteena on, että kaikki yön aikana liukkaiksi muuttuneet jalkakäytävät on saatu hiekoitettua pääkaduilla kello 7:ään ja asuntokaduilla kello 10 mennessä. 
Lähde: Helsingin kaupungin rakennusvirasto www.hel.fi
Lisätiedot:
toimistopäällikkö Pekka Isoniemi, katu- ja puisto-osasto, puh. (09) 310 38414
osastopäällikkö Raimo K. Saarinen, katu- ja puisto-osasto, puh. (09) 310 38804

Lisätty: 24/09/2008,